Mikä minusta tulee isona?

ISONA2-

Kääk, apua! Yhteishaku on jälleen kerran alkanut, ja moni pohtii, mihin sitä hakisi jatko-opiskelemaan. Paine on kova etenkin monella abiturientilla. Tilannetta ei yhtään helpota se, että puolet suvusta jaksaa kysellä eri kissanristiäisissä pitkin vuotta, mihin kouluun olet ajatellut hakea ja mikä sinusta tulee isona. Esiin nousee jatkuvasti tuo sydäntä raastava kysymys, joka muistuttaa siitä suuresta aukosta mielessä, johon olet koko nuoruutesi yrittänyt etsiä vastausta ilman tulosta.

Maailma muuttuu Eskoseni ja se tapahtuu vauhdilla. Työelämän on sanottu olevan jo pitkään murroksessa. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA arvio, että kolmasosa tämänhetkisistä työpaikoista tulee katoamaan, ja tilalle ennustetaan tulevan uusia aloja. Työpaikkojen katoaminen on todellinen haaste, sillä emme osaa varmaksi ennustaa, mitkä ammatit tulevat katoamaan ja mitä tulee tilalle. Suomessa vuonna 1940 maataloudessa työskenteli 1,2 miljoonaa ihmistä, ja vuonna 1980 tästä enää neljännes. Miljoonia työpaikkoja katosi, ja tilalle tuli täysin uudenlaisia töitä, joita emme olisi pystyneet kuvittelemaankaan ennen muutosta. Sama on tapahtunut teknologian kanssa.

Tämän takia koen otsikossakin mainitun kysymyksen olevan suoraan jäänne vuodelta 1940. Maailma on entistä kompleksisempi, ja ennustettavuus yhä vaikeampaa. Työ on jatkuvassa liikkeessä. Ja muutos vaatii myös tekijältään paljon. Työelämässä ei pärjää enää pelkällä rautaisella ammattitaidolla, vaan jokaisen tulee osata ja haluta soveltaa jo olemassa olevaa osaamistaan sekä löytää omat intohimot ja kiinnostuksenkohteet mielekkään työn perustaksi.

Ammatti, johon tänään opiskelet tai valmistut, tulee varmasti muuttamaan muotoaan jollain tapaa jo heti seuraavien vuosien aikana. Onkin tyhmää kysellä, mikä sinusta tulee isona, kun et itsekään voi varmaksi sanoa, mitä tulevaisuuden maailma tuo tullessaan. On hyvä olla unelmia ja tavoitteita. Annamme kuitenkin turhan suuren roolin työlle, ja usein huomaamattammekin määrittelemme itsemme ja jopa toisemme pelkästään työn kautta. Tämän takia meille on helposti liian tärkeää tietää, mikä meistä tulee isona. Ehdotankin, että luovumme tuosta kysymyksestä kokonaan.

Tärkeämpää on kirkastaa laajasti omia kiinnostuksenkohteitasi ja osaamisiasi. Miettiä, mitkä asiat saavat palon sisälläsi syttymään, millaisia vahvuuksia sinulla on ja mitä haluat oppia. Alati muuttuvassa työelämässä, jossa ammatteja tulee ja menee, ei ole oleellista miettiä, minkä tutkinnon tai tittelin omaat. Tärkeämpää on terve itsetuntemus ja sinuun uskovat ihmiset ympärilläsi. Ne mahdollistavat jatkuvan kasvusi.

YOLO-nuoriso on tottunut elämään tässä hetkessä keskellä muutosta; miettimättä sen suuremmin ammattiliittojen peräänkuuluttamia työlainsäädännöllisiä kysymyksiä. Suosittelenkin seuraavalla kerralla kysymään nuorelta itseltään hänen tämänhetkisistä kiinnostuksenkohteistaan ja suunnitelmistaan. Rajaavaa ja rajoittavaa kysymystä isoksi tulemisesta emme enää tarvitse.

Sama mies, eri viitta – kohti kutsumuksellista tietä!

On aika tehdä rekkasankarin paluu. Tai no, on aika laittaa rekkasankarin viitta naulaan ja uusia sankarin vaatteet vastaamaan tämän päivän seikkailuita. Nyt kun muistelen vuoden taakse sitä, kun sain tämän ainutlaatuisen tilaisuuden lähteä kiertämään Suomen lukioita – kuulemaan mitä nuorisollemme kuuluu – kaikki nämä tunteet ja muistot menevät pahasti ihon alle. Kylmät väreet valtaavat kehoni. Huh huh, noin 7000 nuorta, joiden kasvot ja tarinan sain kuulla. Moni tarina on vieläkin vahvasti mielessäni. Muutamaa nuorta olenkin päässyt tapaamaan uudestaan ja kuulemaan meiningit. On posketonta, miten osa on tullut ihan lennosta sanomaan moikat kaduilla ja käytävillä.

Lähdin rekkakiertueelle siinä tarmossa, että haluan pelastaa nuorisomme. Hyvin varhaisessa vaiheessa syksyä tajusin, että nämä tyypit eivät tarvitse pelastajasankaria. Voin ylpeänä todeta, että nuorisomme on hyvässä reilassa. Olen nyt alkuvuoden pohtinut, mikä on sitten missioni; tarkoitukseni tässä elämässä, tässä elinympäristössä. Jos kerran nuoriso ei kaipaa pelastajaa niin mitä sitten? Muistan vieläkin sen nuoren lahjakkaan tytön matkan varrelta, joka halusi tulla sarjakuvapiirtäjäksi. Hänen lahjansa ja intohimonsa oli piirtämisessä, luovuudessa, itsensä ilmaisussa. Haasteena vain oli, ettei kukaan, ei edes tyttö itse, uskonut hänen kykyihinsä. Ei kukaan. Paitsi minä uskoin! Uskoin, vaikken ollut nähnyt viivan viivaa hänen piirtämänään. Itse asiassa se oli aivan sivuseikka. Huomasin, kuinka tärkeää nuorille oli, että edes yksi uskoi heidän kykyihinsä valloittaa maailma, kiivetä vuoren huipulle. Uskoi häneen ja siihen, mitä hänellä oli maailmalle tarjottavanaan.

Kyllä: olen naivi. Mutta mitä haittaa siitä on, jos sen avulla saan ihmisen kurkottamaan alahyllyn sijaan ylähyllylle? Mitä pahaa voin saada sillä aikaan, jos saan toisen silmät aukeamaan ja toimimaan? Realistisuus – juu. Kyllä realistinenkin tulee olla, mutta missä vaiheessa ja missä asioissa – se on sitten eri asia. Maailmaan mahtuu yksi euroviisuvoittaja per vuosi. En sano, että sinusta välttämättä tulee seuraava Månssi, mutta se mahdollisuus on silti olemassa. Annetaan jokaisen itse päättää, mitkä unelmat ovat tavoittelemisen arvoisia ja mitkä eivät.

Jos kerran supersankarivoimiani ovat naivius, sinisilmäisyys ja hyväuskoisuus, miksi en hyödyntäisi niitä? Nuorisoamme ei tarvitse pelastaa, vaan heidän potentiaalinsa tulee saada ohjattua meidän kaikkien käyttöön. Meidän tulee auttaa heitä löytämään omat intohimonsa ja tunnistamaan vahvuutensa. Näyttää, että maailma tarvitsee juuri heidän osaamistaan ja supervoimiaan. Auttaa heitä uskomaan. Sitä meistä jokainen tarvitsee, uskoa.

Arvon naiset, herrat, tytöt ja pojat, takarivin talonmiehet, rehtorit ja nuorisotyöntekijät, kaduntallaajat, putkimiehet, koiran ulkoiluttajat: täten julistan itseni (fanfaarit) kutsumuksellisen työn suurlähettilääksi: todennäköisesti Suomen ensimmäiseksi ja tällä hetkellä ainoaksi. Tehtävänäni on kiertää ja kuulla teitä, nuoria. Antaa se tarvittava kipinä seuraavan juhannuskokon roihuksi. Kertoa tarinoita. Tarinoissa on nimittäin voimaa. Mahdollistaa se oivallus, joka vie sinut pitkälle. Luottaa ja uskoa sinuun.

Ei muuta kuin uusi viitta harteille, uudet seikkailut kutsukoon minua!

Kohti ulkoavaruutta!

Joonas

Herra Vastuu tässä hei!

Sitä saa mitä tilaa. Ah, niin tympeä sanonta, jota vanhemmat ja viisaammat aina huutelevat. Näin muutaman kerran pizzeriassa syömässä käyneenä ja myös itse pizzeriaa pyörittäneenä pystyn allekirjoittamaan tämän kliseisen lausahduksen. Jos tilaan kinkku-ananaspizzan, sen myös saan. Jos tilaan pizzan tuplajuustolla, pizzan päältä löytyy kaksinkerroin juustoa. Tai jos en pizzeriayrittäjänä pitänyt asiakaslupaustani, sain myös tuntea sen nahoissani. Miksi sitten kirjoittelen tässä teille kinkuista, ananaksista ja viisauksista? Samat lainalaisuudesta toimivat täysin myös elämässä: sitä saat, mitä tilaat.

Olen viime viikot kofeiinihöyryissäni aamun salitilaisuuksissa painottanut nuorille vastuuta. Minulla on vastuu minun tulevaisuudestani, sinulla sinun. Tämän viikon yrittäjävieraamme Pasi Rautio TuloksenTuplausToimistolta kiteytti hyvin sen, mitä olen pohtinut muiden rekkasankareiden kanssa: ”Herätkää jos nukutte nyt!” Haaveilu on mahtavaa sadepäivän ajanvietettä. Haaveilkaa. Mutta yhdyn täysin Pasiin: herätkää! Monella meistä on suunnitelmia ja haaveita huomisesta. On koulutusaloja katsottuna ja ammattinimikkeitä kielen päällä. Sitten tulee se kompastuskivi, jonka olen kohdannut monesti nuorten kanssa: Ei ole mitään tietoa missä opiskella kyseistä alaa tai minkälaista työtä se todellisuudessa on. Mihin ammatteihin ala tarjoaa mahdollisuuden työllistyä tai vastaako ala omia kiinnostuksia todellisuudessa. Kaikki tämä tieto löytyy niinkin läheltä kuin takataskusi älypuhelimesta. Tieto on saatavilla kellon ympäri. Mutta miksi emme silti hae meitä askarruttaviin kysymyksiin vastauksia?

Tässä vaiheessa astuu esiin itse herra Vastuu, Vastuu Oy Ab:sta. Kyseinen herra ei suinkaan ole se YT -neuvotteluiden jälkeen lomautettu tai ulos potkittu herra. Päinvastoin. Hänelle jos jollekin riittää töitä. Jostain syystä olemme kuitenkin liian laiskoja tutustumaan häneen. Sivuutamme helposti kohtaamisen Vastuun kanssa ja ohjaamme hänet opettajien tai vanhempien luokse. ”Kyllä se opo meille kertoo minne hakea”, ”Ei paljoa kiinnosta kun en mä tiedä, mitä mä haluun tehdä työkseni”. Ei paljoa kiinnosta –lause nostattaa karvat joka kerta pystyyn. Ketä se sinun tulevaisuutesi sitten kiinnostaa, jollei sinua?

Se millä asenteella ajattelemme, vaikuttaa siihen, mitä saamme. Se mitä haluamme elämältä, sen myös saamme. Diippiä, kyllä. Osa rekassa vierailleista nuorista on saapunut paikalle välinpitämättöminä henkselit paukkuen. Osa on myös lähtenyt samalla asenteella pois, kylläkin kourallinen karamellia rikkaampana, ja touch screenille on saatu muutama sukupuolielin piirrettyä näkyviin. Osa taas on ymmärtänyt viestin, jota haluamme nuorille painottaa: vastuu on sinulla! Sinun tehtäväsi on ottaa asioista selvää, löytää oikeita ihmisiä, joilta saada näkemystä ja tietoa. Sinun tehtäväsi on aloittaa ajatustyö ja pohtia, mitä se tulevaisuus voi tuoda tullessaan. On helppo nojata vanhempiin ja opettajiin, hehän ovat aikuisia, vastuullisia ihmisiä. On helppo ajatella, että kyllä aikuiset tietävät, miten asiat ovat. Toki vastuu on myös opettajilla ja etenkin vanhemmilla, mutta piru vie jos 18-vuotiaana vielä odotat vastauksia kotisohvalla, sinne myös jäät.

Nuori: kun ensi kerralla tilaat pizzan ja eteesi tulee täysin väärillä täytteillä varustettu annos, mieti, miltä se tuntuu? Se, miten tänään suhtaudut tulevaisuuteen, vaikuttaa siihen, millaisen pizzan saat eteesi viiden tai kymmenen vuoden päästä. Vastuuttomuus saattaa viiden vuoden päästä maksaa sinulle paljon. Ole kiinnostunut omasta tulevaisuudestasi vaikket tiedä, mitä se voi pitää sisällään. Uskalla kurkistaa nurkan taakse. Pilko kokonaisuudet pienemmiksi ja etsi kysymys kerrallaan vastauksia sinua askarruttaviin asioihin. Aloita jo tänään tutustuminen herra Vastuuseen.

7 oikein!

Lapsuuteni elävimpiin muistoihin kuuluu ehdottomasti isosiskon kanssa tehdyt lupaukset lottovoittorahoista ja siitä, mihin rahat sijoittaisimme voiton osuessa kohdalle. Listalta löytyi kaikkea mahdollista aina omakotitalosta matkusteluun, vaatehuoneen sisällön uusimisesta autoihin ja huvipuistorannekkeisiin. Sekä kaikkeen ajankohtaiseen, mitä 90-luvulla saattoi keksiä. Lupaukset allekirjoitettiin ja jännitimme yhdessä lauantai-iltaisin voittoriviä. Näin vuosien jälkeen olen nyt huomannut, kuinka lottoaminen on myös opettanut minua.

Myös kiertueen nuoret ovat nostaneet lottovoiton yhdeksi siisteimmäksi jutuksi, kun olen kysynyt, mikä olisi cooleinta, mitä tänään voisi tapahtua. Kun olen jatkokysynyt heiltä, mitä he ovat ajatelleet voittorahoilla tehdä, on vastaus ollut yllättävän monella pelkkä olankohautus. Seuraavaksi olen kysynyt, kuinka monta kertaa olet lotonnut viimeisen kuukauden aikana? ”Ööö, no en kertaakaan”. Lottoaminen on loistoesimerkki siitä, mitä haluan kutsumuksellisen työn pisteellä rekassa nuorille kertoa: jos et lottoa, et voi voittaakaan!

Mikä on tänään sinun päivän tekosi, jonka avulla sinusta tulee oman elämäsi lottovoittaja? Tavoitteiden ja unelmien eteen tulee nimittäin tehdä töitä. Joidenkin asioiden suhteen  enemmän, toisten vähemmän. Töitä se vaatii joka tapauksessa. Liikettä. Myös kutsumuksellisen työn löytämiseen tarvitaan tekoja. Pitää lähteä selvittämään, vastaavatko mielikuvani unelmatyöstäni todellisuutta. Missä pystyn opiskelemaan kyseiseen ammattiin ja mistä eri tulokulmista voin lähestyä unelmatyötäni? Ketkä toimivat jo alalla? Tai jos et vielä tiedä, mistä kutsumuksesi löytyy, on hyvä lähteä tekemään työtä kuin työtä. Sitä kautta selviää, mitä haluat työltäsi ja mitä et. Tärkeää on pysyä liikkeessä. Oma kutsumus selviää kokemusten kautta.

Toinen mahtava huomio lottoesimerkissä on sen miettiminen, mitä voittorahoilla tekisi. Miksi haaveilla lottovoitosta, jos ei tiedä mitä rahoilla tekisi? Myös haaveilu, unelmointi ja tavoitteiden asettaminen vaativat työtä. Ota siis aikaa itsellesi ja pysähdy miettimään, mitä sinä haluat huomiselta, ensi viikolta tai ensi vuodelta. Tee ensimmäinen tekosi kohti unelmiasi jo tänään!

Lottoamisen kautta moni nuori on ymmärtänyt, mikä merkitys on teoilla ja etenkin tekemättömillä sellaisilla. En olisi ennalta uskonut, että lapsuuden hassuttelut isosiskon kanssa olisivat olleet näin suuria oppeja itselleni.

Risto Rohkaisija vai Late Lannistaja?

”Oikeesti, voinko mä? Pystynkö mä siihen?” Tämä on yksi yleisimmistä kuulemistani kysymyksistä, kun kannustan nuoria tavoittelemaan unelmiaan. Keitä minä tai sinä ollaan sanomaan, kuka kykenee mihinkin tai mistä kukin saa unelmoida? Liikaa en pysty korostamaan kannustuksen ja rohkaisun merkitystä nuorten elämässä. Monen nuoren saavutukset omassa elämässä rajoittuvat harrastuksien tai kouluarvosanojen pariin ja tällöin esimerkiksi jatko-opintopaikan saaminen, InterRail -reppureissu Eurooppaan, kahvilan perustaminen tai taidemuseo Louvren johtajan paikasta unelmoiminen voivat tuntua aikamatkaakin kaukaisemmilta haaveilta.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että ympäristötekijät ovat aina rohkaisseet minua toteuttamaan itseäni ja omia unelmiani: maailmanympärysmatka, korkeakouluopinnot, oman ravintolan pyörittäminen, laskuvarjohyppy, esikuvani tapaaminen, NHL-ottelussa oleminen, vesihiihtäminen… Listaa toteutuneista unelmista voisi jatkaa pitkälle. Uskonkin, että olen oikea ihminen sanomaan, että omia unelmia kannattaa ja tulee tavoitella. Olivat ne sitten kuinka kaukaisia tai utopistisia tahansa.

En kylläkään sano, että meidän tulisi sokeasti tavoitella tähtiä taivaalta. Toki realismi tulee pitää mukana elämässä. Kehotankin nuoria miettimään myös, millä muulla tavalla he pystyvät toteuttamaan omia unelmiaan, jos seinä tulee vastaan. Kannustan heitä tunnistamaan omat rahkeensa unelmiensa toteuttamisessa. Itse halusin pienenä poikana olla seuraava Jarmo Myllys tai Mike Richter. Peiliin katsoessani kuitenkin huomasin fyysisten rajoitteiden olevan esteenä maalivahdin uralleni. Kaksi vuotta sitten toteutin tuon pikkupojan unelman NHL-maalivahtina olemisesta ostamalla lipun Madison Squaren ylimmälle orrelle kannustamaan Boston Bruinsin Tuukka Raskia. Tähtitieteellinen hetki elämässäni!

Haluan muistuttaa sinua, vanhempi, isosisko, kummisetä, opettaja, että sinun teoillasi ja sanomisillasi on suuri vaikutus siihen, miten nuori suhtautuu tulevaisuuteen. Voit joko toimia Risto Rohkaisijana tai Late Lannistajana. Yhdynkin kiertueemme teknikon Matin (http://www.tat.fi/tekisin-mita-haluan-jos-vain-tietaisin-mita-haluan/) kirjoitukseen siitä, että vastuu esimerkin antamisesta on meillä jokaisella. Annetaan jokaisen unelmoida juuri niistä asioista, mitkä oikealle tuntuvat; toteuttaa juuri niitä asioita, jotka itseä kiinnostavat. Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan, milloin saan kutsun Notre Damen kulmalle avattuun leipomoon, milloin pääsen lukemaan sarjakuviasi, tuulettamaan Suomen mestaruuttasi, hyppäämään hevosvaellukselle seuraksesi, vastaanottamaan rahtikuljetuksen kotiovelleni juuri sinulta, pelaamaan suunnittelemaasi videopeliä, lukemaan tutkimustuloksistasi, antamaan jalkani hoidettaviksesi, näkemään matkakuviasi maailman korkeimpien vuorien huipuilta, kuulemaan lentokoneen kuulutuksissa äänesi tai näkemään, kuinka autat pieniä ihmeitä maailmaan.

Rohkaisua meistä jokainen tarvitsee elämässään!

Joskus tuntuu, että omat unelmat ja tavoitteet ovat aivan liian korkealla. Niin korkealla, että sitä tuumii, onko tässä mitään järkeä. Olisi vain helpompaa olla tyytyväinen näihin asioihin, joita ympärillä jo nyt on. Joskus tuntuu jopa, että arkiset asiat ovat jo liian utopistia toteutuakseen.  Usko itseen ja omaan tekemiseen on monesti koetuksella ja turhautuminen tavoitteiden saavuttamattomuuteen ahdistaa mieltä. Tiedän itsekin tämän tunteen, mutta tiedän myös, että unelmat on tehty saavutettaviksi. Mutta mitä jos yksikään tavoite tai unelma elämässä ei vain meinaa toteutua, ei sitten millään? Kohtasin viime viikolla erään nuoren taitelijalupauksen, jonka intohimo on piirtäminen. Hänen unelmansa on animaattorin työ ja sarjakuvien julkaiseminen. Vahvalla äänensävyllä hän kertoi, kuinka hyvä on piirtämään, mutta elämässä kaikki tuntuu olevan liian korkealla. Niin korkealla, ettei yllä millään kurkottamaan edes alimmalle hyllylle. Ei vaikka laittaisi jakkarankin jalkojen alle. ”Tulisi kasvattaa siivet, jotta ylettäisin saavuttamaan edes jotain.”  Hänen unelmiensa täyttymys olisi, että edes yksi ihminen tässä maailmassa nauraisi hänen sarjakuvalleen. Mahtava unelma! Näin kun sen kirjoittaa tähän ylös, kuulostaa, että tuon unelman saavuttamiseen ei tarvita kuin yksi paperi, kynä ja 10 minuuttia. Peace of cake! Mutta näin se ei vain ole. Siihen tarvitaan paljon muutakin. Oman potentiaalin tunnistaminen on yllättävän vaikeaa, ja sen tunnustaminen ja ääneen sanominen ei ole suinkaan itsestäänselvyys. Epävarmuus omaa osaamista kohtaan on tuttua varmasti meistä jokaiselle. Itseluottamus on välillä hakusessa itse kullakin. Siinä vaiheessa kun unelmien ja tavoitteiden saavuttaminen tuntuu karkaavan käden ulottumattomiin, on hyvä pilkkoa kaikki tämä pieniksi palasiksi; ”pottu kerrallaan”. Aluksi on helpompi hypätä metrin ponnahduslaudalta kuin hyppytornin huipulta. On myös hyvä muistaa, että kyseessä on kestävyysmatka, ei satasen sprintti. ”Mitä sellaista voin tehdä tänään, mikä vie minua kohti unelmaani?”. Esimeriksi juhlia ja arvostaa niitä pieniäkin onnistumisia ja saavutuksia; luottaa siihen, että jossain vaiheessa kaikki se työ palkitaan. Luottaa itseen! Kyseinen nuori sai varmasti kohtaamisestamme paljon rohkeutta ja uskoa itseensä. Ja mikä parasta, rekasta sattui löytymään taiteiden maisteri Matti, jonka intohimo myös on sarjakuvien piirtäminen, sekä yrittäjä Jenni, joka elättää itsensä toteuttamalla omaa juttuansa. Rohkaisua meistä jokainen tarvitsee elämässään. Muista sinäkin rohkaista. Pieni ele sinulle, suuri merkitys toiselle! P.S. Jos luet tämän, odotan ensimmäistä sarjakuvaasi.

Haaste sinulle!

Kiertuerekka on nyt turvallisesti saatu keikkatauolle Pohjanmaalle Härmään ja rekkasankarit asetettu lataustelakoille seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Sankarin viitta onkin hyvä asettaa toviksi naulakkoon ja miettiä, mitä on tullut tehtyä, mitä voisi tehdä paremmin ja missä ollaan onnistuttu. Itse olen erityisen utelias oppimaan uutta, ja haluankin jatkuvasti kehittyä ja kehittää.

Uuden karheassa käyntikortissani komeilee tittelin kohdalla muun muassa tarinankertoja. Sitähän tämä työ on: nuorten innostamista tarinoideni kautta kohti omanlaista ja rohkeaa elämää. Tarinoissa kun on voimaa. Niihin on helppo samaistua ja ne tempaavat mukaansa. Ne innostavat ja nostavat ihon kananlihalle.

Olen matkustellut ympäri maailmaa ja kokeillut noin 20:n eri alan työtä. Olen kulkenut korvat höröllään ja mieli avoimena keräillen erilaisia tarinoita elämääni. Tuntuu, että tällä tahdilla en edes vanhana enää ennätä muistella kaikkea kertynyttä. Tarinani ovat kuitenkin rajalliset työelämän suhteen, ja opinto-ohjaajan opinnot ovat tällä hetkellä vain haaveiden tasolla. Mitä siis tehdä?

Uteliaana tyyppinä ajattelinkin haastaa itseni ja ryhtyä itseoppineeksi opinto-ohjaajaksi: suorittaa kahdessa viikossa lyhyen oppimäärän intensiivikurssin, jonka professorina toimit sinä. Kyllä, kuulit oikein. Kysynkin nyt sinulta lukija, työelämän supersankari, alasi rautainen ammattilainen: Millainen on sinun tarinasi kohti kutsumustyötäsi? Minkä alan supersankarin viittaa kannat ylläsi ja minkä alan tutkinnon olet suorittanut? Millaisia supervoimia ja ominaisuuksia työssäsi tarvitset? Mikä on innostavinta ammatissasi?

Olen erittäin innostunut kuulemaan tarinasi ja pian kertomaan sen myös nuorillemme. Näille tyypeille, jotka uteliaana mutta tietämättöminä etsivät kutsumustyötään. Kerään kaikki tarinat yksien kansien väliin kokoelmaksi, joka toimii ensimmäisenä aapisena minulle ja kiertueen nuorille kohti omaa kutsumustamme. Yksikin innostava tarina voi muuttaa monen nuoren elämää. Se tarina voi olla sinun.

Otan tarinoita vastaan sähköpostiini joonas.pesonen@filosofianakatemia.fi tai kommenttilaatikkoon tässä blogissa. Voit jakaa tarinasi omalla nimelläsi tai nimettömänä. Annetaan hyvän kiertää ja kerro kavereillesikin haasteestani.

Joonas
Suomen ensimmäinen itseoppinut oman elämänsä opinto-ohjaaja

Lyhyt kertaus ensimmäisen luentoni sisällöstä kohti kutsumustyötäni:

  1. Minkä alan ammattilainen olet (titteli + työnkuva)?
  2. Minkä tutkinnon olet suorittanut?
  3. Mitä ominaisuuksia työssäsi tarvitset?
  4. Mikä on innostavinta työssäsi?

Mitä muuta haluat kertoa työstäsi?

Uskalla kokeilla nuori!

”Sun elämä jatkuu laiturilta neljä sitten Tampereella”, tokaisi rempseästi konnari tänään junassa kohti Jyväskylää. Juuri tuon lauseen jossain määrin halusinkin kuulla pitkän ja antoisan työrupeaman jälkeen. Elämä jatkuu, tapahtui mitä tahansa: suurta tai pientä.

Tutustuin tällä viikolla nuoreen naiseen, jonka unelmana oli tulla arvostetun kauppaketjun tunnetuimman tavaratalon johtajaksi. WAU! Kunnianhimoinen tavoite, jota päämäärätietoinen nuori nainen on lähtenyt pureskelemaan. Hän kertoi heti mihin yliopistoon on hakemassa, mitkä ovat pääaineet ja mitä opintokokonaisuuksia tulee suorittaa. Puhe vain kiihtyi kiihtymistään ja innostus tarttui kaikkiin vierellä oleviin. Kaiken tämän jälkeen tyttö päätti puheenvuoronsa täydelliseen kaneettiin. Kaneettiin, joka hiljensi minut ja monet muut ympärillä olevat. ”Elämä loppuu jos en tule valituksi ensimmäisellä yrittämällä. Vuosi elämästäni menee hukkaan ja mitä jos mulla ei ole enää vuoden jälkeen motivaatiota hakea kauppakorkeakouluun uudestaan?”.

Vastoinkäymisiä tulee aina matkan varrella vastaan ja ne ovat osa matkantekoa. Kyse on vain siitä kuinka kohtaamme ne ja jatkamme matkaa. Monesti vastoinkäymisten kautta ymmärrämme asioiden todellisen tärkeyden itsellemme. Kaikella on merkityksensä. Itse en päässyt haluamaani opiskelupaikkaan ensimmäisellä yrittämällä ja hyvä niin, sillä sain vuoden työkokemuksen alle ennen liiketalouden opintojani. Sain todellisen kuvan ja varmuuden alasta sekä vuoden jälkeen motivaationi oli noussut huippuunsa. Vuosi ei suinkaan mennyt hukkaan elämässäni. Omilla valinnoilla ja teoilla pystymme vaikuttamaan elämäämme. Elämä itsessään ei ole tuotantotaloutta ja sen tehokkuuden mittaamista. Vuosi on lyhyt aika elämässä. Se, miten esimerkiksi välivuoden käytämme hyväksi, määrittää menikö vuosi hukkaan vai ei. Peräänkuulutan liikkeellä pysymistä. Mikään työkokemus, koulutus eikä matkustelu mene koskaan hukkaan.

Kerrottuani omista työelämän kokeiluista viimeisten vuosien aikana, joita on muuten useita, nuorukainen ymmärsi, ettei elämä ole yhtä suoraa putkea. Putkea, jonka päässä häämöttää upea ura ja eläkevuodet. Välivuosia, vääriä kouluvalintoja ja työkokeiluja tulee ja menee. Monelle nuorelle onkin ollut helpotus kuulla, että on lupa tehdä kokeiluja ja sitä kautta etsiä sitä omaa juttua. Niin se vain elämä jatkuu kaikkien vastoinkäymisten, päättyneiden työsuhteiden, saavuttamattomien koulupaikkojen ja opintojen jälkeenkin – vaikka sitten laiturilta neljä.

Tärkeä tiedote sinulle äiti ja iskä!

Tulen perinteisestä suomalaisesta yrittäjäperheestä, jossa akateemista taustaa ei löydy vaan suurimmat opit ovat tulleet käytännön kautta. Olen aina saanut perheeltäni täyden tuen opintojeni suhteen: valitsin sitten ammattikoulun tai lukion, ammattikorkeakoulun tai yliopiston. Itse tutkinnon suorittaminen on tärkeä juttu vanhemmilleni, jotta pystyn takaamaan ”selustani”. Selustani siltä etten jää tyhjän päälle. Näin varmasti moni muukin vanhempi ajattelee. Ajattelee parasta lapselleen.

Jossain vaiheessa lapsen edunmukainen ajattelu kuitenkin unohtuu ja sokaistutaan täysin. Se mikä itselle on ollut parasta, ei välttämättä ole enää lapselle parasta. Tapasin taannoin rekassa nuoren, jonka unelma on tulla personal traineriksi ja jatkokouluttaa itseään myöhemmin urheiluhierojaksi ja kenties jopa fysioterapeutiksi. Koulun penkillä ajan kuluttaminen on nakertanut nuoren miehen opiskelumotivaatiota. Vanhempiensa painostuksen tuloksena hän ajautui suorittamaan lukioon ylioppilastutkintoa. Kävi kuitenkin heti selväksi ettei lukion oppitunneilla istuminen ja pänttääminen sopinut hänelle. Arvosanat ja motivaatio laskivat kuin lehmän häntä ja nyt hänen ainoa tavoite on päästä ylioppilaskirjoituksista läpi. Samaan aikaan hän on päntännyt eri lehdistä ja internetin palstoilta tietoa kehonrakentamisesta ja ravinteiden vaikutuksista lihaksiin ja mieleen. Päivät saattavat venähtää punttisalilla reenatessa ja tietoa hakiessa. Nuoren miehen silmistä huomasi intohimon palon puhuttaessa urheilusta. Syke nousi uusille luvuille ja tarinoita riitti kerrottavaksi enemmän kuin yhdelläkään historoitsijalla. Jätkä oli aivan liekeissä.

Kaiken siis luulisi olevan selvää. Kun sanoin hänelle, että olet selvästi löytänyt unelmatyösi ja tiedät mitä polkua lähdet kulkemaan, rysähti pojan innostus ja pilvilinnat rekan lattialle. ”Ketään ei kiinnosta nää mun jutut, eikä mun vanhemmat anna mun lähtee toteuttaa tätä. Tää on vaan harrastus niiden mielestä”. Olin sanaton. Hetken aikaa kaivoin salihanskoja käsiini ja tuumin, että kuinka paljon uskallan laittaa painoja tankoon. Kävi ilmi, että pojan vanhemmat olivat korkeasti koulutettuja ja halusivat myös pojan kouluttavan itsensä ”kunnon” ammattiin. Pojan kaveripiiri ei niinkään välittänyt urheilusta, joten heillä ei ollut kiinnostusta aiheesta. Olin hänelle se ainoa, jota asia aidosti kiinnosti.

Olemme siitä onnellisessa asemassa Suomessa, että taustaan katsomatta jokainen meistä voi ponnistaa korkeakouluun ja väitellä tohtoriksi. Ihanne ei kuitenkaan ole se, että tähyämme tutkintojen perään. Intohimot määrittelevät sen, mitä meidän tulee lähteä tavoittelemaan. Tärkeää on tunnistaa mitä itse haluaa elämältä ja lähteä rohkeasti toteuttamaan omia juttuja, sekä uskoa omaan tekemiseen. Välillä se voi tarkoittaa tuulimyllyjä vastaan taistelulta mutta jokainen taistelu on sen arvoinen.

Puheenvuoro, jonka pidin tälle paloa täynnä olevalle nuorelle oli varmasti yksi tähän asti merkittävimmistä minulle ja toivottavasti etenkin hänelle. Lopputuloksena katsoimme potentiaaliset koulupaikat urheilun ja hyvinvoinnin alalta sekä mitkä opinnot tukevat toinen toisiaan ja kuinka lukio-opintoja pystyisi hyödyntämään tulevaisuutta silmällä pitäen. Ja se tärkein asia, kuinka saada kannustusta jatkossa kotona ja vapaa-ajalla.

Kysynkin sinulta, äiti ja iskä, kenen parasta sinä ajattelet, kun puhut uravalinnoista lapsesi kanssa.

Rekkasankarit nuorten avuksi

”Huomenna kun sä heräät ja mikään ei rajoita sua, mistä ammatista tai työstä haluaisit herätä?” Kysymys, joka paljastaa monen nuoren unelman, kutsumuksen. Olen nyt parin viikon ajan päässyt kuulemaan nuorten unelmia ja fiiliksiä tulevaisuudesta, ja 14 fantastista viikkoa on vielä edessä päin. En voi kuin todeta, kuinka onnekas olenkaan, kun pääsen työni puolesta tapaamaan ympäri Suomen tuhansia nuoria, jotka haaveilevat ja unelmoivat milloin mistäkin: toiset palomiehien ammatista, toiset juristin työstä. Toisille on tärkeää tehdä työtä ihmisten parissa, toiset taas viihtyvät koneiden äärellä. Moni haaveilee ulkomaille pääsystä joko töiden tai seikkailujen merkeissä. Jokainen näistä unelmista on meille yhtä tärkeä.

Osalle ei kuitenkaan ole itsestään selvää, mitä lähteä opiskelemaan tai minkä työn parista se oma kutsumus löytyisi. Osalla taas oma intohimo on kyllä kirkkaana mielessä, mutta ulkoiset tekijät, kuten vanhemmat, resurssit tai huonot tulevaisuuden näkymät estävät toteuttamasta sitä, mikä itsestä tuntuisi oikealta. Näissä tilanteissa me, ennakkoluulottomat rekkasankarit, #kunkoululoppuu -kiertueen väki astumme esiin.

Jokaiselle yksilölle kun on tärkeää, että edes yksi ihminen tässä maailmassa uskoisi potentiaaliimme ja unelmiimme. Että minullakin olisi joku, joka ei kyseenalaista eikä tuomitse. Päinvastoin; hän kuuntelee, rohkaisee ja innostaa minua tarttumaan intohimon lähteisiini ja toteuttamaan unelmiani. Auttaa löytämään oman kutsumukseni intohimojen ja kiinnostusten kautta. Sen yhden merkityksellisen henkilön löytäminen voi joskus tapahtua sattumalta, kuten esimerkiksi #kunkoululoppuu -kiertueen rekassa.

Näiden tärkeiden asioiden parissa olemme päättäneet lähteä kiertämään ympäri Suomea ja kuulemaan innostavia tarinoita nuorilta. Näitä tarinoita tulen jakamaan teidän kanssanne tämän vuoden ajan, ja toivottavasti tarinat saavat jatkoa vielä ensi vuodenkin puolella. Jokainen tarina on kuulemisen arvoinen, sen lupaan!

Tähtitieteellisiä hetkiä

Joonas

P.S. Seikkailija, herrasmiesleijona ja maailmanmatkaaja Phileas Fogg. Hänen saappaistaan itse haluaisin huomenna herätä.