Itsetutkiskelu ei ole koskaan helppoa. Suurinta osaa meistä saattaa jopa pelottaa mahdolliset vastaukset, jotka sitten osoittavat että tässä sitä on puuhailtu viime vuosien ajan ihan väärien asioiden kimpussa. Tuskinsa tuotakaan tarvitsee “hävetä”. Itselläni on ihat samat fiilikset, kun lueskelin noita kysymyksiä. Kaikkein helpointahan on valita tie, jossa hylkää syvemmän pohdiskelun ja keksittyy vain siihen jokapäiväiseen toimintaan. Toisella tavalla tekeminenhän erottaa sinut muusta joukosta, sitähän voi melkein joutua hihhulin asemaan.

No pitää varmaan pistää asioita taas paperille, kun siten ne tuntuvat selkiytyvän parhaiten. Tiedän jo lähtökohtaisesti etten tee niitä asioita, joita haluaisin, tai paremmin sanottuna unelmoin tekeväni. Työasiat on rempallaan ja ne olisi saatettava piakkoin kuntoon. Koulusta haluaisin “ulos” mahdollisimman nopeasti ja se tarkoittaa vaan omaan niskaan tarttumista. Vieläpä tässä ehtii muutoksia tekemään, mutta pitää aloittaa jo huomenna.

Näin piirretään kutsumuskartta

  • Kirjoita paperille A4 kaikki asiat, joista pidät
  • Pisteytä sitten kaikki asiat asteikolla 1-3

Yritysidean innovointi

Innovatiivisuus on tällä hetkellä hyvin yleisesti käytetty sana yritysmaailmassa, mutta kyseisen termiin sisältyvän toiminnan hyödyntäminen omassa liiketoiminnassa ei sitten olekaan tuttua niin usealle. Ja kyllähän sen ymmärtää. Innovatiivisuutta ei nähdä edelleenkään kaikkien yritysten toimintona. Tekniselle alalle se tietysti kuuluu ja varmasti siitä hyötyy myös tuotteiden valmistukseen sekaantuneet yritykset, mutta palvelualahan ei siitä pysty täysin hyötymään. Tämän voidaan olettaa olevan sellaista perustason näkemystä innovatiivisuuteen ja innovointiin. Ei ole aina helppoa löytää hyvä liikeidea.

Lukaisin äskettäin Eric Von Hippelin kirjan Democratizing Innovation ja siinä puhuttiin paljon asiakkaiden osallisuudesta yrityksen innovointiprosessissa. Oman ajatuksenlaukkani myötä ryhdyin pohtimaan, että voisiko juuri palvelualan yrityksille löytyä tästä väylä innovoinnin lisäämiseen? Kertovatko asiakkaasi sinulle, millaisena he palvelunsa haluavat tai mitä puutteita he näkevät nykyisessä toiminnassasi – tartu johtolankaan ja ala innovoida.

Kirjassa myös puhutaan tuotteita valmistavien yritysten innovatiivisuudesta, jossa osallisena on asiakas. Nykyään hyvin moni asiakas customoi yrityksesi tuotteen itselleen sopivaksi. Tämä on varmaan aika arkipäiväistä esimerkiksi ohjelmistoalalla, mutta tuskin se on tuntematonta seutua myöskään perinteisillä kulutustavara-alalla. Kaikkein tärkeintä innovoinnin kannalta on oppia tunnistamaan yrityksesi kärkiasiakkaat, jotka ovat nopeimpia muokkaamaan tuotettasi oman makunsa mukaiseksi. Heiltä pystyt poimimaan vinkkejä, jotka voivat toimia lähtölaukauksena tulokselliselle innovoinnille.

Ihan näin lopuksi voisin vielä todeta olevani melko varma siitä, ettei 95% kotimaisista pk-yrityksistä hyödynnä maksimaalisesti omaa innovointipotentiaaliaan. Ja vielä pahempaa on se, että yhtä harva yritys myös panostaa strategisesti sekä suunnitelmallisesti voimavarojaan tuon asian parantamiseen. Innovointi, ja siihen liittyvien prosessien ymmärtäminen, on oikeasti sellainen työkalu joka pystyy muuttamaan yrityksesi tulevaisuuden. Se tuo mukanaan kilpailuetuja, joita et pysty tällä hetkellä edes kuvittelemaan. Mutta mikä parasta, se auttaa sinua pysymään kilpajuoksun kärkisijoilla ja näkemään ensimmäisten joukossa, minne se seuraava mutka kääntykään.

Yrityksen kasvu

Oma tutkimukseni keksittyy kahden eri yrityksen väliseen yhteistyöhön, jossa tuloksena olisi niin sanotusti orgaaninen kasvu. Koen tämän olevan jollain muotoa pehmempi keino kasvaa, kuin oman liiketoiminnan agressiivinen kasvattaminen ilman kumppania. Pystyisikö tuollaisesta yhteistyöhön perustuvasta kasvusta löytämään niitä tekijöitä, jotka takaavat yrittäjälle “paremman” työympäristön? Nyt kun kasvu mielestäni merkitsee pitkälti lisääntynyttä stressiä ja entistä tiukempaa aikataulua.

Leipä pöytään, vaatteet lapsille ja aikaa puolisolle sekä vaellukselle, johan siinäkin on riittämiin. Ei pienyrittäjä välttämättä tarvitse niitä muita “vartalon”jatkeita, jos tarvetta niiden saamiseen ei ole. Kyllä nykytilanteeseenkin saa olla tyytyväinen, jos siltään tuntuu. Kasvu on kasvua, mutta pitää muistaa että jos sen tekee toisten ihannekuvien/vaatimusten vuoksi, niin se kyllä menettää makunsa.

Pitäisikö tulevaisuutta pelätä?

Tällä kysymyksellä tarkoitan nyt työelämää, en siis koko tulevaisuus näkökulmaa. Olen tässä lueskellut taas suht tiukkaan tahtiin kirjoja avoimen yliopiston tehtäviä varten. Aiheet ovat käsitelleet perheen ja työn yhteensovittamista sekä tulevaisuuden työtä/tietotyöskentelyä.

Kirjojen kautta syntynyt kuva siitä tietotyöstä, jota suurin osa markkinointialan ihmisistä tekevät on aika pelottava. Siinä työ syö ajan perheeltä, itsetunnolta, fyysiseltä ja henkiseltä hyvinvoinnilta sekä ylipäätään jaksamiselta. Se tuntuu murskaavan ihmisen arvomaailman sekä asettavan hänet asemaan, jossa elämän arvostelu toteutetaan muiden toimesta. Siihenkö tässä itsekin tähtään?

Kirjojen sanomat perustuvat tutkimuksiin, joten ihan tuulesta temmattuja nuo viestit eivät ole. Silti uskon vahvasti, että jo nykyään voimme löytää tietotyöntekijöitä, joiden aikataulut ovat juuri sopivat ja elämä rullaa mallillaan. Ehkä se on vaatinut omanlaisen arvokeskustelun läpikäymistä tai joillakin sitä loppuunpalamisen fiilistä. Toivon pehmeiden arvojen astuvat esiin työelämään ja vielä mahdollisimman nopeasti. Omasta mielestäni moni yritys ei pysty tarpeeksi arvostamaan omia työntekijöitään yksilöinä ja ihmisinä, joilla on suuri merkitys joidenkin muiden elämäänkin. Moni yritys toivoisi omistavansa oman henkilöstönsä henkisen ja fyysisen kokonaisuuden, myös työajan ulkopuolellakin. Tämä käytös heijastuu monesti myös asiakaspalvelu-/keskeisyyskulttuuriin. Myötäelämämisestä ja empatiasta tulee kovaa kamaa tulevaisuuden menestyvien yritysten tarinoissa.

Mutta miten käy sitten markkinoijien? Ehkä tulevaisuus näyttää vähän ankealta, mutta kyllä siihen vielä pystyy vaikuttamaan. Ei peliä ole vielä pelattu, vaan hauskuus on vasta aluillaan. Sitä on vaan itse uskallettava keskittyä hetkeksi vaikkapa henkiseen kasvuun ja, niin kornilta kuin se kuulostaakin, osattava seurata oman sydämensä ääntä… taidanpa taas palata kirjojen pariin….